maanantaina, joulukuuta 31

Jyväskylä kaupunkina

Olen viime päivinä löytänyt netistä muutamia juttuja, joissa on kerrottu suureksi yllätyksekseni Jyväskylästä itselleni aivan uudenlaisia asioita. Olen pitänyt Jyväskylää varsin paikoilleen jämähtäneenä kaupunkina, mutta ilmeisesti kaupungissa tapahtuu paljon kaikkea, mistä ei tule (ainakaan suoraan itselleni) tietoa. Yliopisto tuo paljon elämää kaupunkiin ja kaupungissa on elämää, mutta varsinaisesti en ole kokenut kaupungin tekevän muuta kuin pitävän yllä terveyspalveluja ja kirjastoja.



















Kirkkopuisto

Jyväskylän Kirkkopuisto on kaikille Jyväskyläläisille tuttu paikka: Kaupungin oma Central Park. Aikamasiina näyttää Kirkkopuiston aivan uudenlaisena (siis vanhana), nykyisin Kirkkopuistossa vietetään kesähäitä ja nuoret viettävät siellä kesäpäiviä istumalla piknikillä ja ottamalla aurinkoa.

Kirkkopuistossa on pieni kahvila, jonka terassilla monet istuvat kuumaa kesäpäivää. Kirkkopuiston ympärillä on myös monia pieniä liikkeitä, kuten valokuvaamoja, kenkäkauppoja, pubeja jne. sekä Kaupungintalo (joka näkyy kuvassakin talkoolaisten takana).


Valon kaupunki

Jyväskylä tunnetaan myös valon kaupunkina. Jyväskylässä on lukuisia eri kohteita valaistu mielenkiintoisilla tavoilla. Yksi kuuluisimmista lienee Kuokkalan silta. Eräänä aamuna kuulin, että ulkomaalaiset turistit kysyivät Jyväskylän matkakeskuksella reittiohjeita Kuokkalan sillalle, jota varten he olivat matkustaneet Jyväskylään. He halusivat nähdä ja kuvata Kuokkalan sillan. Paikalliselle se on varsin vieras ajatus, miksi itse lähtisin kuvaamaan jotakin siltaa toiseen maahan, mutta ehkä Brititkin ihmettelevät miksi ihmiset tulevat kuvaamaan heidän kelloa.
Valon kaupunki -tapahtumaan liittyen Jyväskylässä on eri suunnista tuleville valaistu siltoja eri värein, rakennuksia on valaistu ja kadulla kävellessä huomaa, että myös puita ja muita kohteita on valaistu.

Taidetta

Taidetta Jyväskylässä on, se tiedetään kyllä, mutta monesti olen etsinyt tietoa legendaarisesta Keinujasta, eli siis taideteoksesta jossa tyttö istuu keinumassa Kuokkalan sillan alla. Legendaariseksi se on muodostunut siksi, että jatkuvasti hätänumeroon on soiteltu hyppääjästä, hirttäytyjästä tai muuten itsetuhoisesta henkilöstä.

Löysin vihdoin kootun sivuston Jyväskylän taiteesta, kannattaa vilkaista!

Uutta itselleni oli myös paikallisliikennekeskuksen kristallit. Olen usein ihmetellyt että ovatko ne likaiset vai mistä on kyse, kuitenkaan ikinä tarkemmin tarkastelematta niitä.
Kuitenkin koen (ainakin kuvan perusteella) ne nykyaikaisiksi, modernimmaksi taiteeksi ja miellyttäviksi. Pimeänä pakkasyönä ne ehkä eivät anna itsestään niin paljoa...

Hankkeita ja muuta

Taiteen lisäksi löysin paljon muitakin mielenkiintoisia juttuja Jyväskylästä. Esimerkiksi Sitran sivuilta löytyi suoraan uutinen Resurssiviisauteen keskittyvästä hankkeesta, jossa Jyväskylä on pilotoimassa mallia joka voidaan siirtää muihinkin kaupunkeihin.
Tavoitteena on luoda yhteistyötä, työpaikkoja ja taloudellista menestystä lisäävä, kunnan laajuinen toimintamalli, jossa tehostetaan luonnonvarojen käyttöä, sanoo johtava asiantuntija Johanna Kirkinen Sitrasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti