Kerroin IT-päivässä kandivaiheen opinnoista |
Olin mukana työryhmässä järjestämässä IT-päivää Agoralla 5. päivä. IT-päivä on tietotekniikan ainejärjestön (Linkki Jyväskylä ry) järjestämä päivä, jossa tutustutaan tietotekniikan alaan opintojen, työllistymisen, harjoittelun, vaihdon jne. kautta. Tapahtumassa oli opintoneuvojia, lehtoreita ja professoreja, yritysten ja ainejärjestön edustajia kertomassa omasta alasta tai suuntautumisesta.
Pääsin itsekin kokeilemaan hieman miltä tuntuisi pitää luentoa, sillä kerroin aamupäivän ensimmäisten esiintyjien joukossa kandivaiheen opinnoista.
Vaikka aluksi hieman jännitti pompata auditorion eteen ja kuulla oma ääni kaiuttimista (puhuin mikrofoniin, jotta kaikki kuulisivat puheeni), meni kuitenkin esitykseni mielestäni hyvin ja esityksen lopuksi sain aploodeja!
Ainejärjestö oli itselleni suuri apu pysyä mukana opiskelijaelämässä - niin hyvässä kuin pahassakin |
"Vapaus ja vastuu"
Esityksessäni painotin eroa opiskelu- ja vapaa-ajasta, enkä voi vieläkään liikaa korostaa sitä, että yliopisto-opinnoissa on äärimmäisen tärkeätä vetää raja siihen, koska opiskelee ja koska ottaa rennommin! Opinnot saa useimmiten aikataulutettua esim. 8-16 välille tai vaikka 12-18, joten pystyy hyvin tekemään muutakin kuin opiskelemaan. Vastuullinen vapaus valita opiskeltavat kurssit (tutkintoon kuuluvien pakollisten kurssien lisäksi) sekä opiskeluajat ovat enemmän kuin suuri helpotus esimerkiksi harrastuksien kannalta - aamujäällä tai -uinnilla voi hyvin käydä ennen luentoja tai kesken opiskelupäivän, jos sen kokee parhaana ja mielekkäimpänä tapana opiskella.
Tutkinto ei tule istumalla, vaan sen eteen on tehtävä töitä - muistaen välillä relata
Messuvieraita aulassa |
Lukiovieraat
Sen lisäksi, että kerroin yliopisto-opiskelijoille ja muille vieraille yliopisto-opiskelusta, sain vieraakseni Muuramen lukiosta 2. vuoden opiskelijat, joiden kanssa kävin tutustumassa luentoihin, tutkimuksen tekoon, älytauluun, tabletteihin jne.
Samalla kun auditoriossa pyöri esiintyjien mitä hienoimpia esityksiä, oli aulassa esillä Hannu Puupposen Esteettömyydestä kertova standi, joka laajensi ainakin omaa tajuntaani huimasti erilaisten ihmisten huomioimisesta, Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus sai minut pohtimaan tietotekniikan alan tutkintoa ja mihin kaikkeen sillä voi työllistyä. Yhtään vähättelemättä muita standeja; laitoksen henkilökuntaa, opintoneuvojia, Linkkiä, Instanssia, Teknologiateollisuutta, lukiokursseja ja nuorten peliohjelmointia sekä ohjelmoitavien robottien esittelyä, messupuoli oli upea! Seminaariesitykset olivat loistavia!
Vaikka tietotekniikka ei olisi pääaineena, niin suosittelen lämpimästi osallistumaan IT-päivään ensi vuonna ja katsomaan mitä kaikkea teknologiaa Jyväskylän yliopistossa on, mihin sitä käytetään ja millaista opiskelu ja työllistyminen on tietotekniikan alaa osaavilla -- joskin tietotekniikka-alan osaamista tarvitaan nykyään ihan kaikkialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti